Jäsenedut


Liikuntasalivuorot

Karttulan Kissakuusenkoululla yrittäjäkerholla on liikuntasalivuoro kaksi kertaa viikossa, maanantaisin ja perjantaisin. Maanantain vuorolla pelataan sählyä ja perjantaisin jumpataan sekä pelaillaan erilaisia pelejä. Keväällä sään salliessa siirrytään liikkumaan ulos, jossa pelataan ja jumpataan Karttulan urheilukentällä.

Etuja uimahalleihin


Kerho tukee jäseniään uimahallien käytössä Kuopiossa Niiralan ja Lippumäen uimahalleissa sekä Suonenjoen uimahallissa kustantamalla puolet kymppikortin (10 käynnin) hinnasta. Jäsen on oikeutettu hankkimaan puoleen hintaan yhden (1) kymppikortin vuoden aikana.

Etu kuntosalille

Karttulan Kissakuusenkoulun kuntosalin vuosikortista kerho korvaa kuittia vastaan 30,00 euroa. Vuosikortin hinta on 41,50 euroa, joten jäsenelle jää maksettavaksi vain 11,50 vuosikortista sekä mahdollinen avainpantti, mikäli avainta ei ole aikaisemmin hankkinut.  

Reissut ja tapahtumat

Säännöllisiin vuosittaisiin rutiineihimme kuuluvat myös erilaiset reissut ja tapahtumat. Virkistystoiminta onkin tärkeä osa kerhon arkea. Mikään ei virkistä niin, kuin reissu samanhenkisten ihmisten seurassa koti- tai ulkomaan kohteeseen saati leikkimielinen kisailu ulkoilmassa reippaillen. Kaikkiin näihin tapahtumiin ovat tervetulleita myös jäsentemme avecit.

Koulutus

Koulutusta järjestämme jäsenillemme sekä yhteistyökumppaneidemme toimesta että yrittäjäkerhon organisoimana. Tärkein yhteistyökumppanimme on Kuopion kaupungin yrityspalvelut. Jäsenemme voivat esittää myös toiveita koulutusten aiheista sekä käytännön järjestelyistä. 

SUP-lautoja

Kerholla on kaksi kappaletta Hydro-Force Oceana SUP-lautoja, joita kerhon jäsenet saavat varata käyttöönsä veloituksetta. Lautoja vuokrataan myös muille kuin kerhon jäsenille seuraavin hinnoin:

  1. Arkisin yksi vuorokausi 20,00 euroa / lauta
  2. Viikonloppuisin pe-su 40,00 euroa / lauta

Maksu käteisellä tai kortilla lautaa / lautoja noudettaessa.